lauantai 20. lokakuuta 2012

Menevätkö Terveyseurot Paratiisisaarille

Nyt kun oikeistovoimat ovat Oulussakin niputtamassa kaikki terveyspalvelut yhteen paikkaan, niin herää kysymys mistä tässä on oikein kysymys.
Mitään oikeita säästöjä ei tule vaan tehdään  se, että voidaan antaa kaikki terveyspalvelut jollekin Amerikkalaiselle pörssiyhtiölle, mikä myy meille vääriä rokotteita, sairastuttaa näin viattomat ja rahat päätyvät pääpomojen kanssa paratiisisaarille.
Eihän tässä sen kummenpaa.
Tämä on sitä oikeiston eteenpäinmenoa.
Tervemenoa Oikeistolle sanon minä!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Työ on paras lääke nuorten ongelmiin

Kun me Suomessa kuljemme tragediasta toiseen, niin joko olisi aika myöntää, että Euro ja EU on suurin syyllinen näihin kauheisiin tekoihin. Sillä Euroraha estää nuorten työllistymisen ja normaalin oman elämän aloittamisen.
Kaikki nämä nuoret miehet jotka pelaavat yöt läpeensä ammuntapelejä pelaisivat huomattavasti vähemmän jos pitäisi olla töissä kello 7 aamulla eli herätys olisi 5.45.
Monet nuoret menevät vasta nukkumaan tähän aikaan  ja heräävät iltapäivällä mennäkseen ampumaradalle ampumaan softpalloilla tovereitaan.
Jos tämmöistä tekee vuosikaudet niin todellisuus hämärtyy.
Lisäksi pitää miettiä, onko tämä mielenterveyspotilaiden avohoito tullut tiensä päähän.
Nämä ihmisethän ovat tavallista herkempiä siihen, että ei toteuteta esimerkiksi sovittuja lääkkeiden ottoja. Joku syyhän siihen ennenvanhaan oli, että tämmöiset ihmiset olivat välillä laitoshoidossa ja siellähän ammatti-ihmiset voivat ajan kanssa seurata että miten potilaan tila on edennyt ja kumpaan suuntaan.
Tässäkin pitää ottaa mallia vanhemmasta tyylistä.
Tällähetkellä mielenterveyspotilaat ovat käveleviä lääkkeiden kuluttajia, mitkä maksavat lääkityksestään yhteiskunnan välityksellä amerikkalaisille lääkefirmoille hirvittäviä summia.
Ikävä vaan että seurauksetkin tästä kokoomuspolitiikasta ovat vähintään yhtä hirvittäviä.
Perheitten hyvinvointiin rahaa ja työtä vanhemmille ja lapsille.
Ja kuntavaaleissa on ajettava sitä, että ennaltaehkäisevään työhön rahaa ja pois lasten laitossijoittamisesta.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Eikö ammattirikollisia itäeuroopasta voida millään pysäyttää rajalle

Nyt kun taas ammattirikolliset suurin joukoin saapuvat Suomeen harjoittamaan ammattiaan,
niin eikö heitä millään saada pysäytettyä rajalle. Onko nykyjään rajavartioita kielletty kysymästä papereita? Eikö poliiseilta olla henkilöpapereiden kysymistä rajoittamassa.
tämä on taas uusin esimerkki, miten suomalaisia pidetään täysinä hölmöinä.
Menkääpä  vaikka venäjälle ja testatkaa mitä poliisi sanoo teille jos kerrotte että
tämä tämmöinen kysely on rotuun kohdistuvaa syrjintää.
Tulee lähtö miliisiasemalle niin että hippulat vinkuu.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Joko Sauli on palauttanut jäsenkirjansa

Sauli puhui eilen viisaasti, kun hän totesi, ettei Suomessa ole sen enempää suvaitsemattomuutta
kuin muuallakaan pohjoismaissa. Tietyt poliittiset tahot yrittävät toitottaa tätä hamaan loppuun asti.
Suomalaiset äänestivät niin viisaasti, ettei Väyrynenkään päässyt sille haluamalleen toiselle kirrokselle.
Ja Haaviston pääsy toiselle kierrokselle oli tulosta kaikkien ehdokkaiden äänimääristä.
Vihreitten on turha retostella presidentin ääniprosenteista tästä eteenpäin.
Koska Sauli on niin reipas poika, niin jokohan hän on palauttanut jäsenkirjansa takaisin.
Mitä ripeämmin, sitä paremmalta se täällä Pohjois-Suomessa tuntuu ja Sauli voi olla
se koko kansan presidentti.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Liisa ja kaikkien aikojen Vihapuhe

Kun luin tiistaiaamuna Kalevaa, niin minulla meni kahvi väärään kurkkuun.
Kuinka paljon vihaa ja yllytystä kansanryhmää kohtaan Liisa Jaakonsaari pystyi loihtimaan yhteen kirjoitukseen. Missä kaikki solidaarisuus ja humaanisuus, millä Liisa ratsastanut nämä kaikki vuosikymmenet. Vai onko kaikki ollutkin harhaa, eikö Liisa todellisuudessa olekkaan mukava ihminen, vaan erittäin kova ja häikäilemätön poliittinen broileri.
Liisa on etsiessään Timo Soinin EU.n viiteryhmästä henkilöiden tekemisiä pystynyt löytämään semmoisen määrän katkeruutta ja negatiivisuutta, että tämä ainakin euroopan ennätys.
Jos minä lähtisin tässä kertomaan, että mitä euroopassa tehtiin toisinajattelijoille sosialistien ollessa vallassa noin 50 vuotta, niin tämä lehti ei riittäisi kertomaan kaikkia niitä kauheuksia ja inhimillisiä kärsimyksiä.
Mistä Liisan viha suomalaisiin perussuomalaisiin? Onko Liisa tavannut perussuomalaisia pitkän ulkomaan uransa aikana? Vai onko kyseessä vain härski poliittinen kilpailu, missä tälläisilla vihapuheilla koitetaan saada poliittista kannatusta.
Onko Liisa katkera, koska perussuomalaiset ovat aivan oikeassa siinä, että EU on rikkonut omia sääntöjään antamalla jäsenmaitten taata muitten lainoja. Tämähän oli erityisesti kielletty.
Perussuomalaiset ovat oikeassa siinä, että tämä humpuukivaluutta on tullut maksamaan suomalaisille
500.000 työtöntä, 50 miljardia uutta velkaa ja 50 miljardia maksuun tulevia takuita.
Liisa Jaakonsaari, häiritseekö sinua se, että yksi presidenttiehdokkaista puhuu totta ja on aivan oikeassa. Liisa pois katkeruus ja ryhdy sinäkin työhön tasavertaisemman, oikeudenmukaisemman Suomen puolesta 1